

Valitse legendasi
Nyrkki
Tunne rumpujen pauhu rynnistäessäsi kohti vihollistesi portteja. Naura heidän kauhistuneille kasvoilleen ja mitättömille puolustuksilleen. Torvet toitottavat avunhuutona - turhaan. Olet poissa ryöstösaaliisi kanssa ennen kuin heidän ystävänsä pääsevät ratsaille. Mutta ryöstöt eivät riitä. Armeijasi kasvaa, ja samalla kasvaa myös nälkäsi. Olet vapaa. Vapaa valloittamaan jokaisen tämän maailman kolkan, kunnes kaikki polvistuvat edessäsi.
Terästäkin lujempi
Sotia ei voiteta päivässä. Anna kaikkien narrien juosta ympäriinsä toisiaan mäiskien, samalla kun itse perustat kukoistavan talouden. Seisot linnoitustesi muurien harjalla, ivallisena lukemattomille armeijoille jotka menettävät toivonsa. Lyö vastustajasi viisaudellasi, heidän jokaisella siirrollaan. Aseta ansoja heidän joukoilleen ja pidä panttivankeja. Toimi yhteistyössä naapureidesi kanssa, muodosta liittoumasi selkäydin ja nouse todelliseksi väestön suojelijaksi.
Johda uljaasti
Aleksanteri. Caesar. Sinä. Eräät johtajat muokkaavat kokonaisia historian aikakausia. Nouse puskemaan liittoumasi taistelijoiden katraasta haastamattomaksi voimaksi. Todellinen johtaja ei istu paikallaan linnassaan oikeaa hetkeä odottaen. Käytä karismaasi ja diplomaattisia avujasi saadaksesi valtaa, manipuloi vihamiehiäsi ja pidä valtakuntasi yhtenäisenä ikuisesti. Älä ole vain osa tarinaa. Kerro se. Tämä kausi on sinun.



Pelaa tuhansien muiden kanssa
Todellinen MMO-kokemus
Heittäydy tarinaan, joka kerrotaan kokonaan pelaajien monipuolisten tekemisten kautta. Matkusta niin suuressa maailmassa, että sen äärestä toiseen matkustaminen kestää päiviä jopa nopeimmalta ratsastajalta. Hurjat teutonit, lujat roomalaiset ja viekkaat gallialaiset ovat puolellasi - tai sinun tielläsi. Kokonaan pelaajien pyörittämät kaupankäyntijärjestelmät tuovat suuromaisuuden oikealle henkilölle. Kokeile jokaista uniikkia artefaktia - tai rakenna Maailman ihme kaikkein nopeimmin historiassa. Travian: Legendsissä voit olla kuka vain haluat.
Strategian Experttien Paratiisi
Reitti voittoon
Mahtavimmat rakennelmat alkoivat kaikki samalla tavalla: ensimmäisestä palasesta. Siitä lähtien kaikki on kokonaan sinun käsissäsi. Laajenna vaikutusvaltaasi kunnes puun varjossa oleva ensimmäinen asutus on muuttunut valtakunnaksi, jossa aurinko ei koskaan laske. Lähde tutkimusmatkalle maailmassa ja löydä rikkauksien keitaat. Ja lopulta, poista tieltäsi kaikki jotka yrittävät asettua eteesi. Työsi hedelmät näkyvät jokaisessa rakennuksessa, jokaisessa yksikössä ja jokaisessa edistysaskeleessa, jotka saavat sinun yhteiskuntasi kukoistamaan.
Eeppinen MMO Sodankäynti
Todista uljuutesi
Liekehtivät möhkäleet lentävät taivaalla, tuhoten rakennukset ja kaiken puolustajien toivon. Maa järähtelee saapuvan armeijan marssiessa ja taivaan muuttuessa savusta mustaksi. Tervetuloa aikuisten temmellyskentälle. Todista mistä sinut on tehty, vastassasi tuhannet muut pelaajat, ja lunasta paikkasi Travianin maailmassa. Loista älykkäimmällä strategialla, tai lähde ryöstämään heidän kyliään joka ainoa tunti. Historiaa ei tehdä vanhoissa kaupungintaloissa, se luodaan taistelukentillä. Oletko pelkuri - vai valloittaja?
Ikuisuuden Monumentit
Maailmanihme
Et ole kokenut todellista mahtia, ennen kuin olet rakentanut jotain niin uskomatonta, että koko maailma maksaa sille veronsa. Pystytä Maailmanihme yhdessä liittoumasi kanssa ja palvelin on sinun. Suurimmat taistelut tullaan käymään, vahvimmat liittoutumat ponnistelevat - ja lopulta kaikki voi riippua yhdestä ainoasta ratkaisevasta siirrosta. Tuona totuuden hetkenä, ystävistä tulee katkeria vihamiehiä ja entiset viholliset luovat toivottomia liittoumia. Sankareiden on aika nousta legendoiksi. Oletko valmis?
Uniikit Voimat


